Beyond Lunuuria

Kauneus ei synny vain tuotteista. Sen tekevät myös ihmiset niiden ympärillä.

Lunuuria syntyi ajatuksesta, että hyvinvointi rakentuu pienistä hetkistä – niistä, jolloin annamme aikaa itsellemme ja muistamme pysähtyä arjen keskellä.

Uskomme, että kauneus ja hyvinvointi syntyvät myös kohtaamisista, luovuudesta ja ihmisistä, jotka tuovat omaan työhönsä näkemyksensä, taitonsa ja persoonansa.

Siksi haluamme rakentaa Lunuuriaa yhdessä asiakkaiden, ammattilaisten, jälleenmyyjien, luovien tekijöiden ja yhteisöjen kanssa. Etsimme yhteistyöitä, joissa yhdistyvät yhteinen ajatus, harkittu tekeminen ja aito merkitys.

Lunuuria × AinoAid™

Kauneus on yksi tapa pitää itsestään huolta. Hyvinvointi ulottuu kuitenkin paljon syvemmälle.

Siksi haluamme tehdä yhteistyötä AinoAid™ kanssa – palvelun, joka auttaa ymmärtämään vaikeita lähisuhdetilanteita ja löytämään tietoa, ohjausta ja tukea silloin, kun sitä tarvitaan.

Lunuurialle itsestä huolehtiminen on pieniä hetkiä, joissa pysähdymme itsemme äärelle. AinoAid™ muistuttaa toisesta yhtä tärkeästä puolesta: joskus itsestä huolehtiminen tarkoittaa sitä, että saa tulla kuulluksi, löytää apua ja tietää, ettei tarvitse jäädä yksin.

Haluamme yhdessä tehdä näkyväksi erilaisia tapoja pitää huolta itsestään ja madaltaa kynnystä löytää tietoa ja tukea.

Tutustu AinoAid™-palveluun

Lunuuria × Bass Camp

Yksi ensimmäisistä askelista tällä matkalla on yhteistyömme Bass Campin kanssa, jossa kohtaavat nuorten luovuus, musiikki ja yhteisöllisyys.

Haluamme olla mukana tukemassa nuorten luovuutta ja yhteisöllisyyttä sekä rakentamassa Lunuuriaa osaksi jotain itseämme suurempaa.

Tämä on vasta alku. Haluamme löytää myös tulevaisuudessa uusia tapoja tuoda hyvinvointi, kauneus ja ihmiset yhteen.

Tutustu Bass Campiin Instagramissa

Katsotaanko samaan suuntaan?

Jos jaamme saman ajatuksen laadusta, harkitusta tekemisestä ja merkityksellisistä kohtaamisista, olisi ilo kuulla sinusta.

Ota yhteyttä →